Paikalla olivat siis Einari (Acousticat's Comodo, OLH o) ja I-pentueen nuori neito Irma (Acousticat's Interzone, OLH p). Einari on ihan liian pulska tällä hetkellä ja se värikin on mitä on. Kerran värintarkin kautta muutettiin savuksi ja sai sertinsä savuna mutta en tuota lähtenyt rekkareihin muuttamaan, koska ei se mikään savu oikeasti ole - epätasainen ja haamuinen kaneli ilman savua. Asennoiduin kyllä siihen, että Einari jäisi sertittä niin vatsanköllykän kuin tuon värinkin takia, mutta eipäs jäänytkään. Tuomarina oli Dieter Filler, joka kyllä totesi, että väri on epätasainen mutta ei lähtenyt sitä sen enempää arpomaan. Kaikenkaikkiaan Einari sai oikeinkin hyvät arvostelut lukuunottamatta tuota pulskuutta, josta arvostelusetelissä luki TOO MUCH FED!! Terveisiä vaan Annelle, että vähempikin ruoka riittäisi. Kaiken kaikkiaan Einari oli kuin viilipytty ja ei tuomarin pöydällä oloa stressannut pätkääkään vaan Einarimaiseen tapaansa vähän yksinkertaisena ihmetteli pää hitaasti heiluen, että mikä mesta tämä on. Einari sai siis EX1 CAC.
Irmalle näyttely oli ensimmäinen ja Irma siis vielä junnuluokassa. Tuomarina oli Irene Eek Magnusson ja mukana myös tuomarioppilas. Irman väri toki oli nannaa niin tuomarille kuin oppilaalle. Eek Magnusson käskikin oppilasta tutkimaan tarkasti, sillä välttämättä ei tule toista tilaisuutta pitkäkarvabeigeä nähdä. Irmalla on auttamattoman pienet korvat mutta keskenkasvuinenhan tuo vielä on. Meitin kissoilla joskus ne korvat kasvavat siinä muun kropan mukana pitkäänkin, kun taas toisilla ne ottaa täyden mittansa heti pienenä. Korvista nyt ei kuitenkaan noottia sen enempää tullut, silmän väri sen sijaan on hyvin kellertävän vaalean vihreä mutta luultavasti tuosta vielä paranee, sillä kyse ei ole oransseista silmistä kuitenkaan. Irmakin sai kaikenkaikkiaan hyvät arvostelut ja käväisi vielä tp-valinnoissa. Vaikka likkaa jännitti ihan hirveästi niin venytykseen se napsahti kuin olisi jäänyt jumiin. Harvoinpa noin kevyesti tarvitsee ketään venytyksessä pitää, kun ihan itse ojensi itsensä täyteen pituuteen. Siinä mielessä kyllä likka täytyy vielä toistekin näyttelyyn saada ja toivoa, että käväisee tp-valinnoissa näyttämässä miten venytään ihan ite.
Mahtavaa oli, että paikalta sai lähteä aikaisemmin jos kissat eivät olleet paneelissa. Päivästä ei tullut ollenkaan liian pitkä. Kaiken kaikkiaan fiilis oli hyvä, seurakin tietty kun oli bajavalaisia muutama paikalla ja mitään ei jäänyt hampaankoloon sen enempää kuin olisi tullut angstiakaan. Vähän niinkuin silloin vuosia sitten, kun vielä nautin näyttelyistä. Ehkäpä me tälleen hitaasti vielä ruvetaan pikkuhiljaa pyörähtelemään tuolla, jos fiilis ei lyö takapakkia jossain vaiheessa.
Sitten Petri Jaakkolan ottamia kuvia näyttelystä. Ensin Einaria ja sitten Irmaa.
